Littoisten verkatehtaan alue eri-ikäisine rakennuksineen on yksi parhaiten säilyneistä ja mielenkiintoisimmista tehdasyhdyskunnista Suomessa. tutkija Kaarin Kurri

Tehtaan valossa II 2012


Kyläyhdistys järjesti Tehtaan valossa osa II – valokuvanäyttelyn Littoisten työväentalossa. Näyttely toteutui yksipäiväisenä Littoisten markkinoiden yhteydessä syyskuussa 2012. Suuri osa valokuvista oli kerätty useita vuosia sitten edellisen Tehtaan valossa -valokuvanäyttelyn yhteydessä(2007).Tarkoituksena oli jo tuolloin, että jäljellejääneistä kuvista järjestetään toinen näyttely.  Näyttely kuvasi tehdasmiljöön työtä ja arkea vuosina 1910-1950.

Valokuvia tulostettiin 50 kappaletta ja niihin liitettiin lyhyet tekstit. Kuvat laminoitiin, jotta niitä olisi helpompi käsitellä ja säilyttää. Näyttely oli edellistä näyttelyä pienimuotoisempi. Valokuvanäyttelyn toteuttivat Jani Pihlajamaa, Eeva Turpeinen ja Pertti Pöntinen.

Eeva Turpeinen ja Jani Pihlajamaa näyttelyssä

Pakkaamossa 1940-luvullaLittoisten juna-asema 1910-luvulla